Reetta Pellikka - Oslossa syntyy moderneja neulemalleja aloittelijankin puikoille

 

Reetta Pellikka on 29-vuotias Oslossa asuva neulomisen ja villapaitojen rakastaja. Hän työskentelee IT-alan start up:ssa ja kaikki muu aika kuluukin neulomiseen, sen ajatteluun ja suunnitteluun. Kyseessä on rakas harrastus, intohimo ja rentoutumistapa. Nykyisin Reetta tunnetaankin neulomiseen keskittyvästä brändistään rknits.

 
 

Artikkelin kuvat: Reetta Pellikan kotialbumi

Artikkelin teksti: Jenni Mäkinen

 

NEULEHULLUUS, JOKA SAI ALKUNSA PUNAISESTA VILLAPAIDASTA

Pukeutuminen ja tyyli ovat olleet jo pitkään tärkeitä Reetta Pellikan elämässä. Ennen rknitsiä Reetta kirjoitti Fashion Statement -nimistä pukeutumiseen keskittyvää blogia. Blogi kasvoi Reetan mukana 10 vuoden ajan 18-vuotiaasta lähtien ja oma tyyli kehittyi paljon sen aikana. Erityisesti blogin alkuvaiheessa oli tyypillistä tehdä erilaisia tyylikokeiluja, mutta nykyisin Reetan tyyli on hyvin selkeä ja jopa kaavamainen. Hän tähdentää, että teemana hänelle alusta asti blogin kanssa oli ollut näyttää, miten samoja vaatteita voi hyödyntää mahdollisimman monella tavalla. 

 

Sitten tuli vuosi 2017. Vaikka Reetta oli koko elämänsä neulonut villasukkia, lapasia ja muita pienempiä projekteja, ei puikoilla ollut aiemmin ollut neulepuseroa. Punainen villapaita oli silloin syksyn trendivaate ja hän kertoo ajatelleensa, että ei kai paidan neulominen itse voisi olla niin vaikeaa. Se oli villapaitainnostuksen ensiaskel ja sille tielle on jääty. Reetan mielestä neulomisessa addiktoivaa on oman kehityksen huomaaminen. Vastaan tulee koko ajan uusia neuletekniikoita, joita kokeilla. “En ota vastuuta, jos neulominen vie koko elämän mennessään”, naurahtaa Reetta. 

 

Reetta tosin myöntää, että yllättyi oikeastaan itsekin siitä, miten pitkälle neuleinnostus on vienyt. Rknitsin syntyminen ei ollut suunniteltua mutta kuitenkin luonnollinen siirtymä. Kirjoitukset neulomisesta olivat vähitellen alkaneet vallata valtaosan blogin sisällöstä. Vaikka rknits onkin menestynyt hyvin, ei Reetta koe tarvetta saada rakkaasta harrastuksestaan miljoonabisnestä. Hänellä on päivätyö, joka takaa elannon ja vapaa-ajan voi keskittyä neulomiseen. 

 
 

“EN OTA VASTUUTA, JOS NEULOMINEN VIE KOKO ELÄMÄN MENNESSÄÄN.”

 
 

Työn alla on ollut 5.10. ilmestyvä neulekirja, ja yksi iso unelma täyttyy sen myötä. Reetan haaveissa olisi myös luoda lisää yhteisöllisyyttä neulomisen ympärille. Hänen sydäntään on lämmittänyt, että yksilöt keskenään ovat luoneet yhteyksiä hänen neuleohjeidensa kautta. Vastaan on tullut esimerkiksi Instagram-storyja, joissa on yhdessä porukalla neulottu hänen neulemalliaan. Niin yhteisöllisyyden kuin tekemisen ilonkin löytäminen neulomisen kautta on Reetasta ilahduttavaa seurattavaa.

 
 
 
 
 
 

MUMMOJEN TOUHUSTA NUORTENKIN JUTUKSI

Lukuisat harrastelijat ovat hurahtaneet Reetan kanssa neulomiseen. Moni on havahtunut arvioimaan vaatteiden kuluttamistaan uudelleen ja hitaammat arvot ovat nousseet suosioon. Itse tekeminen tuntuu vastuullisemmalta, vaikka tietysti materiaalivalinnat ja niiden tie puikoille on tärkeä asia ottaa huomioon, mistä Reetta muistuttaa. Nämä asiat ovat varmasti vauhdittaneet rknitsinkin neuleohjeiden leviämistä. Buumia on kasvattanut myös korona-aika ja se, että monella kotiaika ja rauhoittavan tekemisen tarve lisääntyi.

 

“Ihanaa, että ihmiset on palannut käsillä tekemiseen”, Reetta iloitsee. Välillä neulomista on pidetty Reetan kokemuksen mukaan askarteluharrastuksena ja mummojen touhuna, mutta nykyisin sen parista löytyy jokaiselle jotakin. Neulomisessa hienoa on myös se, että se on hyvää vastapainoa muulle arjelle. Puhelinta ei tule selailtua ja asioiden käsittelykin voi tuntua helpommalta, kun saa samalla tehdä jotain konkreettista. Reetta kokee, että neulebuumilla ja huonekasvi-innostuksella on paljon yhteistä. Kärsivällisyys ja keskittymiskyky voivat kehittyä hitaasti etenevän harrastuksen parissa. Sivutuotteena myös arvostus vaatteita kohtaan sekä ymmärrys vaatteen valmistusprosessista ja siihen tarvittavasta ajasta ja vaivasta on Reetan oman kokemuksen mukaan kasvanut. Nykyinen kulutuskulttuurimme tarvitseekin muistutusta siitä, että kaikki-heti-nyt-mulle ei ole kestävä lähtökohta.

 
 
 

RKNITSIN MODERNEJA NEULEOHJEITA SKANDINAAVISEEN TYYLIIN

Neulemarkkinoilla on vallinnut raikkaiden ja minimalististen neuleohjeiden puute. Ennen rknitsin syntyä tarjolla oli enimmäkseen klassisia neuleohjeita, jotka puhuttelivat vain rajattua kohderyhmää. Rknitsin ohjeet ovat moderneja, jatkumoa Reetan omasta tyylistä, ja hän suunnitteleekin ne itselleen, täydentämään omaa vaatekaappiaan. Jakaessaan ohjeitaan Reetta on halunnut tuoda muidenkin saataville neulemalleja, jollaisia voisi ostaa nykypäivän vaateliikkeistä. Tästä syystä Reetan ohjeet ovat helposti lähestyttäviä suuremmallekin yleisölle.

 
 

NYKYISIN REETALLA ON YKSI KOKONAINEN VAATEKAAPPI ERIKSEEN VAIN VILLAPAIDOILLE.

 
 

Rknitsin ohjeissa korostuu helppous ja yksinkertaisuus. Reetta paljastaa omalta neulomisen matkaltaan, että hyvin varhain, itseasiassa jo ensimmäisen villapaidan kohdalla, neuleohjeiden tarkan seuraamisen sijaan hän alkoi kokeilla ideoita ja neulekikkoja omasta päästään. Nykyisin hän kokee tärkeäksi, että matka monimutkaiseenkin lopputulokseen olisi mahdollisimman helposti ymmärrettävä, ja että aloittelijatkin pääsisivät vauhtiin neulomisen parissa. Yksi hänen suosituimmistaan neulemalleistaan on Sisko-neule - se on yksinkertainen, helppo neuloa ja sopii kaikille.

 
 
 

EETTISET JA EKOLOGISET ARVOT OHJAAVAT REETAN TYYLIÄ

Reetta arvioi, että villapaitoja on irronnut puikoilta tähän mennessä jo yli sata kappaletta, tosin laskuissa on menty sekaisin jo kauan aikaa sitten. Nykyisin hänellä on yksi kokonainen vaatekaappi erikseen vain villapaidoille. “Eihän siinä ole mitään järkeä, kuinka paljon villapaitoja mulla on”, Reetta toteaa. Ekologisuuden näkökulmasta hän onkin purkanut vanhoja neuleita, joita ei ole enää käyttänyt ja siten antanut langoille uuden elämän. 

Silloin, kun innostus villapaitojen tekemiseen sai alkunsa, oli Reetta jo herännyt tietoisuuteen siitä, että pikamuoti ei ole hyvä vaihtoehto, etenkään laadullisesti. Kestävyyspuheen kohistessa ovat vastuullisuusteemat nousseet myös hänelle yhä tärkeämmiksi, nykyään esimerkiksi siinä, missä ja miten lankoja on tuotettu. Reetan tulevassa neulekirjassakin on pyritty olemaan tarkkoja, että mallikappaleissa käytettävä villa on peräisin nimenomaan suomenlampaista tai suomalaisilta yrityksiltä.

 
 
 

Neulomisen lisäksi Reetta nauttii vaatteista ja pukeutumisesta edelleen. Omasta tyylistään hän summaa: “ei mitään kovin fancya, aika yksinkertaisia juttuja”. Reetta on myös pitkän linjan kirppistelijä. Alkujaan käytettynä ostamisessa ei ollut eettistä tai ekologista arvolatausta. Hän halusi uniikkeja, oman tyylin mukaisia vaatteita, joita ei olisi kaikilla. Nykyään hän haluaa ostaa mahdollisuuksien mukaan kaiken käytettynä - tai sitten neuloa itse. On ihanaa, että voi löytää uskomattomia helmiä ja usein melko edullisesti. Reetta kuvaileekin, että kirppistely on hänen luonteelle sopiva harrastus. Kirppisharrastus on kuin aarteenmetsästystä: aina ei löydy eikä tarvitsekaan löytyä mitään.

 
 
 
 
 

KUVAILE TYYLIÄSI KOLMELLA SANALLA

Skandinaavinen, minimalistinen ja rento.


 
 

JOS TYYLISI OLISI YKSI ASU, MILLAINEN SE OLISI?

Asuun kuuluisi ehdottomasti villapaita. Kesäpukeutuminen onkin sen takia vaikeaa, kun ei voi käyttää villapaitoja. Lisäksi pukisin rennot puvunhousut ja hyvät mustat nahkakengät. Olen kenkäihminen, en laukkuihminen.


 
 

MIKÄ ON PITKÄIKÄISIN VAATTEESI?

Olen onnekas, kun minulla on paljon äidin ja mummon vanhoja vaatteita. Mutta itselläni pitkäikäisin vaate on isän vanha Adidaksen verkkatakki, jonka olen vienyt häneltä ehkä 13-vuotiaana. Eli 16 vuotta olen sen omistanut ja se on tullut mukana Norjaankin asti. Se on ollut myös isäni nuoruuden vaate, joten se oli jo vanha siinä vaiheessa, kun itse sen sain. Eikä siinä juuri edes näy kulumisen merkkejä.


Edellinen
Edellinen

Kuluttamisen trendit kestävyyden kuplan ulkopuolella - Suomen suosituin muotikauppa kertoo

Seuraava
Seuraava

Haaveissa luottohousut, mutta sopivia ei löydy mistään. Tuttua? Teetin housut mittatilauksena ja yllätyin!