Tyylipuhetta Podcast - Unelmaduunissa: Linda Halt – pikamuodista hitaaseen muotiin

 

Oman tyylin ja haaveiden kuuntelu toimii avaimena sille, että pääsee toteuttamaan itseään ja asioita, joiden parissa haluaa olla ja elää. Sen lisäksi hidastamisen teemat niin vaateteollisuuden saralla kuin omassa elämässä, mahdollistavat kestävämpää elämää itselle ja muille.

KUUNTELE PODCAST


 

Elsa saa keskustella tässä UNELMADUUNISSA-sarjan jaksossa Linda Haltin kanssa. Linda toimii viestinnän ja markkinoinnin johtamistöissä ja sen lisäksi tekee omalla toiminimellään toisille yrityksille esimerkiksi stailauksia kuvauksiin sekä sisällöntuotantoa. Laaja työkenttä mahdollistaakin vaihtelevuutta eikä tavallista arkiviikkoa oikeastaan ole.


Linda kokee jakson nauhoitushetkellä, että on unelmaduunissa viestinnän, markkinoinnin ja bränditöiden osalta, mutta on vielä matkalla sinne muodin osalta. Sydämenasia hänellä on olla vaikuttamassa ihmisten ostokäyttäytymiseen, oman tyylin ymmärrykseen ja siihen, miten ihmiset voisivat ilmaista itseään kestävällä tavalla.

Tärkeää on istuvuus, materiaali ja se, että vaate vastaa juuri omaa tyyliä.


 

Linda on käynyt elämässään läpi muutoksia kohti hidasta muotia ja elämäntapaa, joka antaa tilaa toteuttaa unelmia. Lindan matka hitaan muodin pariin ei ole ollut täysin suoraviivainen. Muodin alalle hän päätyi jo 18-vuotiaana päästyään H&M:lle töihin. Sen kautta hän pääsi erikoistumaan visuaaliseen markkinointiin, kuten tekemään stailauksia ja näyteikkuasomistuksia. Lisäksi aukesi mahdollisuus nähdä globaalimpaa näkökulmaa muotimaailmasta, kun Linda pääsi rakentamaan myymälöitä ulkomaille.


Oma tyylimatka tuntui luontevalta nopeasti vaihtuvien trendien maailmassa, jossa oli paljon runsautta ja valikoimaa. Linda kertoo, että matkan varrelle on mahtunut paljon tyylikokeiluita. Linda kuvailee tyyliään kontrastiseksi ja vaivattomaksi mutta näyttäväksi.


Kurvikkuus on aiemmin luonut haasteita pukeutumiseen ja mukavat vaatteet ovat olleet vain toiveajattelua. Tampereen vintageliikkeestä löytyi kuitenkin persoonallinen ja täydellisesti istuva housupuku. Kokonumero oli pienempi kuin nykymitoituksessa ja silti puku istui Lindan ylle juuri sopivasti. Brändien vaatesuunnittelussa käytetään vakiomittoja sekä -kaavoja ja ani harva oikeastaan sopii standardeihin täydellisesti.

Tämän positiivisen vintagekokemuksen kautta alkoi tutustuminen vastuulliseen muotiin ja second handiin. Lindan maku on muuttunut ajan saatossa yhä vain kriittisemmksi ja tärkeää on istuvuus, materiaali ja se, että vaate vastaa juuri omaa tyyliä. Nykyään tuuleekin vain harvoin vastaan niitä helmiä, jotka todella haluaa lisätä omaan vaatekaappiinsa. Tähän ajatukseen Elsa yhtyy, seula on nykyisin hyvin tarkka.

 

Ei kannata tehdä kompromissiratkaisuja, vaan mennä kohti sitä, mitä todella haluaa, niin uravalinnoissa kuin oman tyylin kanssa.


Nykypäivänä tuntuu, että elämä on todella nopeatahtista ja hektistä. Jonnekin on kamala kiire koko ajan, niin vaateteollisuudessa kuin elämässä yleensäkin. Onkin hyvä välillä pysähtyä pohtimaan, mihin oikeastaan on niin kiire. Linda kertoo siitä, kuinka on kasvanut 90-luvun lapsen mentaliteettiin, että töihin mennään vaikka pää kainalossa. Lisäksi vettä myllyyn on lisännyt yhteiskunnan aiheuttamat ulkoiset paineet, kuten ajatusmalli siitä, että 20-30 -vuotiaana pitää saavuttaa kaikki.

Vuodesta toiseen paahtaminen opiskellen, tehden töitä tai suorittaen molempia samaan aikaan aiheuttivat lopulta burnoutin. Tämä äkkipysähdys sai pohtimaan, mitä hän todella haaveilee ja haluaa tehdä.

Nykyään Linda tekee elämänvalintoja siitä lähtökohdasta, millaisen elämän haluaa eikä siitä, mitä haluaa tehdä. Tämän tunteminen on vaatinut haastavista elämänvaiheista oppimista sekä itsetutkiskelua. Linda summaa, että ei kannata tehdä kompromissiratkaisuja vaan mennä kohti sitä, mitä todella haluaa, niin uravalinnoissa kuin oman tyylin kanssa.

 
 
 
Edellinen
Edellinen

Susanna Luukinen - 40 vaatteen minimalistinen vaatekaappi

Seuraava
Seuraava

Tyylipuhetta Podcast - TYYLITEKOJA: Univormuajattelu - pukeutumisen suuri oivallus