Pukeutumisen aitouden äärellä - rohkeutta on olla oma itsensä

 

Vaihdan pöydällä olevan kynttilän toiseen, hienompaan. Sytytän sen, ja nostan viereen asetelman kuivakukkia. En todellisuudessa koskaan tekisi niin. Pelkäisin kimpun leimahtavan ilmiliekkeihin, kun vain kääntäisinkin selkäni. Puen ylleni tunnelmaan paremmin sopivan asun. Räps räps otan kuvia. Teeskentelen siemailevani mukiin kylmennyttä aamukahvini pohjallista ja selaavani lehteä, jota en ole vielä lukenut. Toisinaan pysähdyn: Mitä ihmettä oikein teen?

 
 
 
 

Pukeutumistyylini on näköiseni. Minulla on kotoisa olla siinä. Tyylini viestii sanattomasti minusta. Se, miten tyylini, samoin kuin kotini ja elämäni hetket, näkyvät kuvien välityksellä verkossa, on heijastus. Kuten kuvajainen veden pinnasta. Se ei kerro kaikkea.

Tyylipuhetta Media on tapamme vaikuttaa vaatealalla. Rakennamme tyylin kulttuuria yhdessä muiden alan toimijoiden kanssa. Lokakuussa 2021 otimme askeleen eteenpäin ja julkaisimme ensimmäisen hitaan, kestävän tyylin teoksen, Tyylipuhetta Painoksen. Painos, kuten koko toimintamme ydin, perustuu aitouteen kannustamiselle. Haluamme rohkaista jokaista oman, henkilökohtaisen pukeutumistyylin tuntemiseen.

 

 

Tyyli kertoo parhaimmillaan aitoa tarinaa siitä, keitä olemme, mistä pidämme ja mikä on meille tärkeää. Ajan ilmiöt ja trendit muovaavat käsitystämme siitä, mikä on nyt kaunista ja hyväksyttyä, mutta tullessamme varmemmaksi omasta tyylistämme, osaamme suodattaa vaikutteet ja muotoilla siitä omannäköisemme tulkinnan.

Matka oman tyylin tuntemiseen on paljon muuta kuin vain pinnallinen prosessi. Se on matka itseemme. Ja se jos jokin voi olla syvään päähän hyppäämistä. Aitous kysyy uskallusta tulla todeksi itselleen ja muille. Näyttäytyä sellaisena kuin on.

 

Karsittu ja kiillotettu kauneus kuvissa on heijastus todellisuudesta. Kuten kuvajainen veden pinnasta. Se ei valehtele, mutta ei myöskään kerro kaikkea. Aidoinkin hetki saa toisenlaisen muodon, kun sitä katselee kameran linssin läpi.

 
 

TYYLI KERTOO PARHAIMMILLAAN AITOA TARINAA SIITÄ, KEITÄ OLEMME, MISTÄ PIDÄMME JA MIKÄ ON MEILLE TÄRKEÄÄ.

 
 

Aito todellisuus tyylikuvien takana kiteytyy sään armoille antautumiseen sekä kaiken kokoisiin kantaumuksiin. Mukaan pakataan lisävarusteita varmuuden vuoksi, ja toisinaan kuvausvaatteita ja -paikkaa vaihdetaan lennosta. Ohikulkijoiden kummastelevilta katseilta harvoin vältytään.

 

 

Inspiroituminen muiden tyyleistä on usein kivaa, jopa hyödyllistä. En kuitenkaan koskaan kannusta kopioimaan suoraan kenenkään tyyliä. Siinä menettää jotain arvokasta omalla tyylimatkallaan. Siinä menettää osan itsestään.

On rohkeutta olla oma itsensä. Tuntea itsensä ja hyväksyä se, mitä on oppinut tuntemaan. Kun pukeutuu vaatteisiin, joissa kokee olonsa omakseen, ollaan pukeutumisen aitouden äärellä. Vaikka joskus somekuvassa komeilisikin se paloturvallisuutta uhmaava asetelma toisen päivän asusta ja kylmästä kahvista.

 
 
 
 
 
 
 
 
Edellinen
Edellinen

Tyylipuhetta Podcast - Arkivé Atelier – kaikki arjen vaatehuollosta

Seuraava
Seuraava

Tyylipuhetta Podcast - Minä ja tyyli – pelkkää pintaa vai jotain syvällisempää