Rakenna syksyn kapselivaatekaappi – minimalistisen puvuston must-vaatteet

 

Sydämelläni on hidas tyyli. Työskentelen vaatteiden parissa, koska haluan vahvistaa henkilökohtaisen tyylin tuntemisen kulttuuria ja vastustaa ylikuluttamista. Yksi omaan tyyliini ja ajatteluuni eniten vaikuttanut kokemus on ollut kapselivaatekaappi. Se on muuttanut, miten suhtaudun omiin vaatteisiini, itseeni sekä vaatteiden kuluttamiseen.

 

On ilo saada työskennellä jälleen Kekäleen kanssa. Jaamme yhteisen vision siitä, ettemme kuluttajina ostaisi mitä tahansa vaatteita, vaan että jokainen vaatekaappiemme vaate olisi rakastettu ja pidetty lempivaate. Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Kekäleen kanssa.

 

Ennen vaatekaappini oli suuri ja kaikki vaatteeni olivat kerralla esillä. Tiesin omistavani lempivaatteitani, mutta pakottauduin pukeutumaan usein “ihan kivoihin” vaatteisiin, koska ne kerran olivat kaapissani. Vaatteista luopuminen oli minulle vaikeaa.

Toteutin 100-päiväisen tutkimuksen, jossa minimalisoin eli poistin vaatekaapistani yhden vaatteen päivässä. Poistojakson aikana havaitsin, että arkivaatekaappini ollessa noin 24 vaatteen kokoinen olin kaikkein tyytyväisin pukeutumiseeni. Päivittäinen asujen valinta oli helppoa, vaatehuolto vaivatonta, mutta samanaikaisesti vaihtelua oli sopivasti. Tutkimuksen myötä rakensin minimalistisen kapselimenetelmän ja ensimmäisen oman kapselipuvustoni.

1,5 vuoden ajan olen noudattanut 24 vaatteen minimalistista kapselivaatekaappia systemaattisesti. Tänä aikana vaatekaapistani on tullut inspiroiva, oma tilani. Menetelmä on auttanut päästämään irti ylimääräisestä ja keskittymään minulle aidosti mieluisiin, sopiviin vaatteisiin. Hyödynnän nyt omia vaatteitani monipuolisesti ja pukeudun helposti, mutta hyvin. Vaatehuoneeseen astuessani näen kerralla vain vaatteita, joita voin, ja ennen kaikkea, joita todella haluan, pukea nykyiseen elämäntilanteeseeni ja käsillä olevaan vuodenaikaan.

 

 

PAKOTTAUDUIN PUKEUTUMAAN USEIN “IHAN KIVOIHIN” VAATTEISIIN, KOSKA NE KERRAN OLIVAT KAAPISSANI.

 

Minimalistinen kapselivaatekaappi on kapselipukeutumisen metodi, jossa vuodenajat rytmittävät vaatekaapin uudelleenjärjestelyä ja niin kutsuttujen kapselien, eli pienikokoisten puvustojen, kausittaista päivittämistä. Tyypillisesti kapselipuvusto on 20-30 vaatteen kokoinen, ja se on kerralla käytössä noin kolme kuukautta. Kapselivaatekaapin tyylin määrittää oma pukeutumistyylisi, ja kapselien rakennusaineena toimii olemassa oleva vaatekaappisi.

 

Minimalistinen kapselivaatekaappi auttaa löytämään tyylisi

Rohkaisen jokaista kokeilemaan kapselipukeutumista. Erityisen paljon hyötyä menetelmästä on, jos vaatekaappi on ennestään runsas, oma tyyli on jostain syystä hukassa tai päivittäinen asujen valinta tuottaa harmia.

Kapselivaatekaappi on mullistanut sen, miten pukeudun ja suhtaudun omistamaani garderobiin. Huolella valittu vaatekokoelma auttaa minua elämään hyvää, itseni näköistä elämää. On painavasti sanottu, mutta koen, että kapselimetodi on auttanut minua jopa vahvistamaan itsetuntemustani sekä tyytyväisyyttä ja arvostusta itseäni sekä kehoani kohtaan.

Olin ennen tutkimustani ajatellut, että vaatekaapin pienentäminen johtaisi vain kiihtyneeseen vaatteiden kuluttamiseen. Tutustuttuani minimalismiin henkilökohtaisesti huomasin oletukseni olleen väärä. Vaatekaapin minimalisointi ja puvustojen kapselointi jopa vähensi kiinnostusta hankkia lisää vaatteita. Raja sopivan ja ylimääräisen välillä tuli helpommaksi piirtää. Opin tuntemaan, mitä omistan ja mitä haluan omistaa – mitä vaatteita todella tarvitsen toteuttaakseni itseäni ja tyyliäni.

Moni on sanonut, ettei raaski panostaa laadukkaisiin vaatteisiin, koska ei ole varma niiden sopivuudesta itselle ja omaan vaatekaappiin. Tämän kuuleminen tekee minut surulliseksi. Meidän olisi nimenomaan uskallettava satsata korkeaan laatuun. Maailmassa on jo nyt aivan liian paljon heikkolaatuisia vaatteita, jotka eivät kestä käyttöä tai sovellu kierrätettäväksi. Kun vaatteita on kerralla käytössä vähemmän, oma tyyli vahvistuu ja samalla vahvistuu taito tehdä oikeita täsmähankintoja, joista voi olla varma.

 
 

KAPSELIMETODI ON AUTTANUT MINUA JOPA VAHVISTAMAAN ITSETUNTEMUSTANI SEKÄ TYYTYVÄISYYTTÄ ITSEÄNI JA KEHOANI KOHTAAN.

 

Must-vaatevalinnat syksyiseen kapselivaatekaappiin

Syksyn alkaminen kuulostaa erityisen virkistävältä ajatukselta. Arki alkaa, päiviin tulee kesän jälkeen lisää struktuuria – ja vaatekaapin voi laittaa järjestykseen! Syyskaudelle ominaista, viilenevien säiden lisäksi, ovat tavalliset konttoripäivät, asiakastapaamiset sekä liuta erilaisia tilaisuuksia ja pieniä reissuja. Omalla kohdallani lisämausteen tänä vuonna tuo taloyhtiömme putkiremontti, jota lähdemme evakkoon ulkomaille kolmeksi kuukaudeksi. Arki jatkuu normaalisti, mutta kapselivaatekaapille on nyt asetettava todelliset fyysiset rajat, yksi 23 kg matkalaukku.

Must-vaatteet luovat rungon kapselivaatekaapille. Ne ovat lähtökohta, mitä toivon pukeutumiseltani alkavalla kaudella. Kun puhun kapselivaatekaapin must-vaatteista, voin puhua vain itseni, oman tyylini ja elämäntyylini puolesta. Tyylini on skandinaavinen ja minimalistinen mutta runsas. Pidän yksinkertaisista väreistä ja väriyhdistelmistä. Kapselivaatekaappini onkin valehtelematta hyvin stereotyyppinen: klassinen, konservatiivinen ja väritön. Tunnen olevani kaikkein omimmillani pukeutuessani näin. Tämä ei kuitenkaan ole ainut reitti toteuttaa kapselimetodia. Tärkeintä on, että tunnet olosi kotoisaksi ja itsesi näköiseksi omassa puvustossasi.

Tänä syksynä minua inspiroivat monokromaattiset, neutraalit ja musta-valkoiset asukokonaisuudet, suuret siluetit ja vahva, yksinkertainen kerrostaminen. Voit myös nähdä must-vaatteeni videolla.

Neuleet

Neuleet näyttelevät leijonanosaa syyskapselissani. Valitsen neuleeni materiaalissa, jossa on vähintään 50% villaa, kuten tässä Samose&Samosen neuleessa. Suosikkejani ovat lampaanvilla sekä merinovilla, jotka molemmat kestävät hyvin käyttöä ja kulutusta sekä ovat helposti huollettavissa. Kaikkein pienimmillään voisi syksyn neulevalikoimani sisältää vain yhden tumman neuleen ja yhden vaaleamman version.

Mekot

Jos mekkoja käyttää ainoastaan kesäkuukausina, jää niiden käyttöaika varsin lyhyeksi. Onneksi kerrostamalla kesämekon voi ottaa osaksi myös syksygarderobia. Kiinnostavan kerroksellisen yhdistelmän runsaan mekon kanssa saa luotua yhdistämällä sen bleiseriin tai neuleeseen, jolloin mekko näyttää päälle päin aivan hameelta. Tämä on yhdistelmä, joka minua vetää tänä syksynä erityisesti puoleensa. Toinen vaihtoehto on lisätä esimerkiksi rib-villaneule mekon alle lämmittäväksi kerrokseksi.'

Hameet

Hameet kuuluvat jostain syystä omassa pukeutumisessani enemmän viileän kauden varustukseen. Usein olen turvautunut villahameeseen, mutta tänä vuonna myös kevyempi ja laskeutuvampi hame puhuttelee. Sen kanssa yhdistän turvallisesti neuleen tai luon runsaampia kerroksia kauluspaidan tai bleiserin kanssa.

Suorat housut

Jos minun pitäisi elää loppuelämäni käyttäen vain yhtä housuparia, ne olisivat villasekoitekankaasta valmistetut suorat housut. Vain kesäkaudella saavat suorat housuni hieman enemmän lepoa, mutta kaiken muun ajan ovat ne jatkuvasti jalassani. Ei siis kahta sanaa, kuuluvatko suorat housut myös kapselivaatekaappiini. Mustat suorat housut ovat kapselin klassikkovalinta, jonka lisäksi pidän mielelläni myös vaaleita housuja.

 
 
 
 
 
 
 

Kauluspaidat

Kauluspaita menee omassa tyylissäni samaan kategoriaan suorien housujen kanssa – se on ehdoton koko tyylini tukipilari. Kun lämpimämmällä ilmalla puen kauluspaidan rennosti sellaisenaan antaen helman lepattaa tuulessa, syksyn tullen käytän sitä eri tavalla varioiden: t-paidan tai neuleen kanssa sekä neuleliivin alla. Kauluspaidasta, kuten tästä kuvissa näkyvästä Tommy Hilfigerin paidasta, täydellisen tekee tiivis materiaali, paitakaulukset, pyöreä helma ja rento istuvuus.

Farkut

Kun kevätkausi on vaalean farkun kulta-aikaa, käännyn syksyisin yleensä tummemman pesun puoleen. Pidän tasaisesti värjätyistä farkuista, joissa on korkea vyötärö ja porkkanamallinen tai suora lahje – myös extraleveä farkku näyttää upealta. Huomaan valitsevani farkut suorien housujen tai esimerkiksi mekon sijaan etenkin silloin, kun päivässä on tiedossa jotain toiminnallista sekä aktiivista kuten valokuvausta asiakkaan luona, ulkoilua tai roudausta.

Takki ja kengät

Syyskapselista puhuttaessa ei voi olla mainitsematta ulkovaatetusta, jonka olennaisimmat osat ovat käytännöllinen takki sekä kengät. Toistan itseäni, kun sanon, että trenssi on mieluisin syystakkini. Riittävän väljä trenssi mahdollistaa kerrospukeutumisen ja viimeistelee asun kuin asun. Vähintään yhtä tärkeässä roolissa ovat nahkakengät, joilta vaadin sekä mukavuutta että tyylikkyyttä.

 
 
 
 

Kokeile kapselivaatekaapin metodia – 6 vaihetta

1 Luo visuaaliset suuntaviivat moodboardin avulla.

Kapselin rakentaminen alkaa moodboardin rakentamisesta. 10 valokuvaa kauden pukeutumisesta auttaa kiteyttämään sinun tyylisi mukaiset visuaaliset suuntaviivat minikapselille. HUOM! Voit ottaa huomioon tulevien kuukausien suunnitellut menot ja tapahtumat.

2 Rakenna 1-5 oman tyylin univormua.

Inspiroidu moodboardistasi, ota mallia esimerkkiasuista ja luo oman tyylisi univormut tulevaan kauteen. Univormut eli luottoasut pitävät huolen, että kapselivaatekaapissa on aidosti käytössä toimivia, sinulle mieluisia asukokonaisuuksia. Ne luovat pohjan toimivalle kapselivaatekaapille.

3 Täydennä 20-30 vaatteen minimalistinen vaatekaappi.

Univormujen rakentamisen jälkeen voit täydentää kapselin muilla kauteen sopivilla vaatteilla. Valitse lisää univormujen osiksi sopivia vaatekappaleita sekä niihin helposti yhdisteltäviä muita vaatteita. Ota mallia moodboardista ja pidä väripaletti rajattuna (max. 3 avainväriä, 3 perusväriä ja 3 tehosteväriä).

4 Huolla ja siirrä loput vaatteet säilöön.

Kapselivaatekaapin pääajatus on ottaa vaatekaapista vain pieni osa aktiiviseen käyttöön kerralla. Loput vaatteet eli passiivivaatteet pestään, huolletaan ja siirretään säilöön esimerkiksi muovilaatikoihin, toiseen vaatekaappiin tai ylähyllylle – mikä ratkaisu vaatekaapissasi toimiikaan parhaiten. Tärkeää on, että aktiivivaatteet ovat helpoiten saatavilla ja passiivivaatteet sivummalla.

5 Nauti minimalistisesta arkivaatekaapista.

Nyt on aika aktiivisen kapselivaatekaapin päästä oikeuksiinsa. Koe arjessa, miten minikapseli toimii. Kirjaa ylös huomioitasi esimerkiksi niistä vaatteista, joita koet kaipaavasi passiivivaatesäilöstä. Suosittelen myös pitämään ostoslistaa vaatehaaveista. Huomioi, että mikään ei estä sinua tarvittaessa ottamasta jotain vaatetta säilöstä esille, jos tarvitset sitä.

6 Pidä oman vaatekaapin shoppailupäivä kauden vaihtuessa.

Vaatesäilöjen shoppailu on oma suosikkivaiheeni kapselipukeutumisen metodissa. Toista vaiheet 1-4 ja uudelleenrakenna kapselipuvusto. Tee tarvittaessa vaatehankintoja ostoslistasi mukaan. Kapselin päivittämisen voi tehdä niin usein kuin haluat, mutta tyypillisesti se toistetaan 4 kertaa vuodessa aina vuodenajan vaihtuessa.

 
 
 
 
 

KAPSELIVAATEKAAPPINI ONKIN VALEHTELEMATTA HYVIN STEREOTYYPPINEN: KLASSINEN, KONSERVATIIVINEN JA VÄRITÖN. TUNNEN OLEVANI KAIKKEIN OMIMMILLANI PUKEUTUESSANI NÄIN.

Edellinen
Edellinen

Oman tyylin univormu – toimivan vaatekaapin perusyksikkö

Seuraava
Seuraava

Vaatekaapin karsiminen – koukussa minimalisointiin