Tyylin teoria – oman tyylin malli

 

Tyylin teoria on oman tyylin malli. Se kuvaa, miten moniulotteinen ja rikas asia tyyli on. Tyyli ei ole irrallaan ympäristöstään, mutta vain ulkoisten vaikutteiden alaisena tyyli on koko ajan hukassa. Jotta oma tyyli voi vahvistua, on tuettava sisältä, yksilön ytimen ja minäkuvan tasolta syntyvää tyylin käsitystä. Oman tyylin löytyminen on mahdollista itsetuntemuksen matkalla.

 

Tyylin teorian malli, teksti ja grafiikat: Elsa Hietanen

 

Oman tyylin tärkein tehtävä on pukea sinut näkyväksi. Vaatettaa sinut itsellesi mieleisellä, vartaloasi imartelevalla ja yhteisösi koodistoon sopivalla tavalla. Tyylisi sekä koristaa että suojaa sinua elämäsi eri tilanteissa. Parhaimmillaan pukeutuminen on voimavara ja suuri ilon aihe – ei siis pelkkää pinnan kiillottamista. Pukeutuminen on paljon enemmän kuin asukriisejä ja päivittäistä päänvaivaa.

Rakensin tyylin teorian, johon kiteytyy kaikki se, mitä olen tutkinut ja oppinut oman tyylin löytämisestä 7 vuoden vaatealan opintojen, 4 vuoden Tyylipuhetta Median luotsaamisen, 100 tunnin puhumisen, kouluttamisen ja valmentamisen sekä minimalistisen vaatekaapin tutkimukseni kautta. Tyylin teorian tarkoitus on avata oman tyylin rikkaus ja moniulotteisuus sekä helpottaa jokaista selkeyttämään oman tyylin eri osa-alueita.

 

 

Vain ulkoisten vaikutteiden alaisena tyyli on koko ajan hukassa. Siksi oma ydin on trendejä luotettavampi kiinnityskohta omalle tyylille.

 

Minäkuva

Minäkuva on oman tyylin ydin. Oma tyyli on näkyväksi puettu minuus.

Vaatteiden kautta rakennetaan visuaalinen omakuva. Omakuvalla voi olla useita variaatioita riippuen erilaisista rooleista, joissa toimimme.

Pukeutumisen ulottuvuudet (OTE-malli)

Pukeutumisen ulottuvuudet voidaan jakaa kolmeen:

  • olemus

  • tuntu

  • edustus.

Olemus tarkoittaa ulkonäköä. Sitä, miltä vaatteet näyttävät, kun katsomme itseämme peilistä. Tuntu tarkoittaa vaatteen mukavuutta ja tuntua yllä. Se on merkittävin suomalaisen pukeutumisen valintoihin vaikuttava tekijä.

Edustus on pukeutumisviestintää ja tarkoittaa vaatteisiin sidottuja metamerkityksiä, arvoja ja tarinoita. Merkitykset ovat henkilökohtaisia tarinoita, jotka vain sinä tiedät. Niitä voivat olla vaatteeseen kudotut edellisen omistajan tarinat kuten perityssä vaatteessa tai tunnemuistot siitä, millaisessa tilanteessa jokin tietty vaate on ollut ylläsi. Merkitykset voivat olla myös näkyviä mielikuvia ja yleisiä tyylitotuuksia siitä, mitä tietynlaiset vaatteet viestivät. Puku viestii formaaliutta, huppari ja farkut rentoutta.

Lempivaate on vaate, jossa nämä kaikki kolme ulottuvuutta ovat itselle mieluisat.

 

Tyylin kautta yhtäaikaisesti sekä halutaan erottua että pyritään kuulumaan joukkoon. Se tekee tyylistä kompleksisen ja ristiriitaisen systeemin.

 

Toimiva vaatekaappi

Vaatekaappi on yksittäisistä vaatteista rakentuva kokonaisuus. Toimivassa vaatekaapissa on

  • oikeita ja yhteensopivia vaatteita

  • oikea määrä vaatteita, hallittava ja riittävä, mutta tarpeeksi kattava

  • sopivasti vaihtelua itselle sopivalla tavalla luotuna.

Millainen on toimiva vaatekaappi, on täysin yksilöllinen kysymys. Vaatekaapin kulmakivet voidaan jakaa seitsemään osaan. Toimivan vaatekaapin perusyksikkö on asukokonaisuus, oman tyylin univormu.

 
 
 
 
 
 
 

Olosuhteet

Tyyli ei ole koskaan irrallaan ympäristöstään.

Lähin tyyliin kiinnittyvä ympäristö on elämäntyyli. Tyyli ja elämäntyyli kulkevat aina käsi kädessä.

Tyyliin vaikuttaa elinympäristö. Meidän on otettava huomioon esimerkiksi sää ja ilmasto sekä kodin säilytystilat.

Tyyliin vaikuttavat kulttuuri sekä yhteisöt, joissa toimimme ja tehtävämme niissä, sekä ryhmät, joihin haluamme kuulua. Tyylin kautta yhtäaikaisesti sekä halutaan erottua että pyritään kuulumaan joukkoon. Se tekee tyylistä kompleksisen ja ristiriitaisen systeemin.

Vaikutteet

Tyyli on luonteeltaan muuntuva. Kerran rakennettu tyyli ei pysy aina samanlaisena.

Ulkoapäin tulevat vaikutteet, trendit, ovat ilmiöitä, jotka ohjaavat suuria massoja. Muoti ilmentää sitä, mikä on nyt trendien mukaista. Trendit ja muoti ovat jatkuvassa muutoksessa. Muutoksesta on tullut 2000-luvulla ultranopeaa.

Jos oma tyyli ottaisi vaikutteita vain ulkoapäin, olisi se hukassa koko ajan. Nämä vaikutteet muuttuvat alati.

Sisältä syntyvät vaikutteet, jotka resonoivat yksilön ytimen, omakuvan tasolla, ovat vahvuuksia ja arvoja, unelmia ja tavoitteita. Ne ovat luonteeltaan pitkäkestoisia ja hitaasti muuntuvia. Siksi oma ydin on trendejä luotettavampi kiinnityskohta omalle tyylille.

Tyyli ei synny tyhjiössä. Voimme valita, miten paljon ja minkälaisten vaikutteiden annamme omaan tyyliin vaikuttaa.

Kestävä tyyli syntyy arvioimalla kriittisesti ulkoapäin saapuvia vaikutteita ja vahvistamalla sisältä päin rakentuvaa oman tyyliä.

 
 
 
 
 
Edellinen
Edellinen

Oman tyylini matka — tyyli-itsevarmuutta ja henkilöbrändäystä

Seuraava
Seuraava

Kodittoman naisen päiväkirja